Ajankohtaisia tiedotuksia

Voitte ottaa yhteyttä oheista linkkiä klikkaamalla >>palaute ja sisältöehdotukset ovat erittäin tervetulleita.

Pikkujoulumme on 25.11.2017 klo.18.00 alkaen. Ilmoittatumiset 0405164435 tai 0407495594. Omavastuu 10 euroa/henkilö. Arpajaisetkin on, jos sinulla jotain lahjoitettavaa arvottavaksi niin ota mukaan, ei pakollista. Tekstiviesteissä tarkempaa tietoa. Kaikki ovat tapahtumaan tervetulleita!

Jurvassa Botniaringillä oltiin, mukaan tulivat Esko, Veikko, Kalevi, Kari, Heikki ja nuorempaa aloittelevaa Z-kaartia Henri, Lauri, Kimmo ja Mariana. Hienossa tapahtumassa saimme mukana olla ja katsella vauhdikasta kilvanajoa. Zetoreita toimme suuren yleisön nähtäville. Z-sinfoniat myöskin pidimme jonka Johtajana Kari "The Great" ansiokkaasti toimi virallisessa asusteessa jotka Elisa oli juuri laittanut parhaaseen iskuun. Karilla oli myöskin lonkat hyvin irti ja hän vallan villiintyi rajuun tahtipuikon heiluttamiseen esityksessä, liekö naistentansseilla joissa hän on viime aikoina hyvin viihtynyt osuutta asiaan jos kylän ns. akkojen puheista mitään on. Kiitokset järjestäjille ja mukaan ehtineille.

Legend Cars World Finals 2017 Botniaringin moottoriradalla 16-17.9 2017. Meitä pyydetty mukaan esiintymään Zetoreilla. Kaikki mukaan jotka suinkin ehtivät. Ilmoittautumiset/tiedustelut Heikki 0405164435

Tuorilassa käytiin pikkubussilla, 17 henkilöä lähti mukaan, lisäksi 4 henkilöä tuli omilla kulkuneuvoillaan tapahtumaan tuoden esiteltävää mukanaan. Lämpimästi meidät vastaan otettiin. Nähtävää oli ja mukava oli isommalla joukolla paikalle mennä. Kiitokset Heikille mukavasta tapahtumasta ja kaikille mukana olleille.

Myllärit 10v. tapahtuma Tuorilassa 9-10.9.2017. Kerho järjestää jäsenilleen kyydityksen tapahtumaan la. 9.9.2017. Reitti Jalasjärvi klo 11, Ilmajoki/Koskenkorva 11.30, Kurikka 12, Kauhajoki 12.30. ja siitä edelleen Tuorilaan. Tarkempaa tietoa reitistä Erkki 0407495594. Ilmoittautumiset Heikki 0405164435. Tervetuloa mukaan.

Jokipiin Markkinoilla käytiin, markkinathan järjestettiiin hiukan pienempänä siltaremontin vuoksi. Ostoksia torialueella tehtiin ja olipa Ejendalsin tehtaalla toripäivänä myyntiä suoraan, kenkiä ja hansikkaita sylikaupalla ostettiin. Museolla käytiin ja saimme ihmetellä monenlaista harvinaisuutta. Zetorkyyditystä ei paikalle tällä kertaa ollut, kovasti sitäkin kaivattiin. Kiitokset järjestäjille.

Jokipiin Markkinat la. 26.8.2017 klo 10-16 Jokipiinkeskustassa, myös Niemistön kotimuseo avoinna  www.jalasjarvenkylat.fi/jokipii.

Koneriehassa käytiin, Jouko toi 9 kpl moottopyöriä näytille, Heikki ja Kauko Zetorin, Tommi DT:n, Steyrin ja "pulla" Volvon. Privaattia annettiin. Nähtävää oli taas riittämiin ainoastaan sade teki hiukan kiusaa iltapäivällä.

Konerieha Kauhajoen Lamminmaan lentokentällä 19.8.2017 klo 9-17. Kaikki Zetoreilla tai muilla veteraaneilla mukaan.

Parkanon museolla käytiin kahden Zetorin ja kuljetusauton kanssa. Ladoja ja Mosseja ym.noin 70kpl. nähtiin kunhan savu välillä hälveni. Mukavasti päivä kului ja ajoneuvoja ihmeteltiin puolin ja toisin.

Idän ihmeitten kokoontuminen Parkanon museolla 12.8.2017 klo.11 alkaen. Ajoneuvot saapuvat museolle klo 12 jonka jälkeen ajetaan kulkueena kaupungin läpi. Zetoristeja pyydetty mukaan. Tied. T. Tuomisto 0414708326.

Kiitoksia kaikille jotka tulitte Karijoen rompetapahtumaan. Traktoreitakin oli paikalle saatu noin 70 kpl, nähtävää riitti Zetor-vauvasta Zetorvaariin. Tunnelma oli jälleen hyvä, noin 10 min. kova sade teki kiusaa vähäsen mutta saatiinpa kävijät kojujen suojiin ja näin makkaroiden ja pullien yms. ihmisille tärkeiden tavaroiden myynti räjähti huimaan nousukiitoon.

Maalaistori ja vanhat koneet tapahtuma Teuvalla Syreenin koulun pihamaalla 5.8.2017 klo 10.00-15.00

Sirpistä Puimuriin tapahtuma Isossakyrössä 29-30.7.2017 klo 11-17. Osoite Pohjankyröntie 40. Järjestäjänä Kyrönmaan Maatalousmuseo

Zetorit jylisevät Raahessa tapahtuma Hummastinvaaran raviradalla 29.7.2017 klo 12.00 alkaen. Osoite Raviradantie 67, Raahe

Karijoen rompetapahtuma 21-22.7.2017 klo 9.00 alkaen. Osoite Pajatie 4 Karijoki

Veteraanitraktorien, mopojen, maamoottorien ym. näyttely lauantaina 15.7.2017 klo. 10-17. Osoite Ribäckintie 4, Övermalax. Järj. Malax veterantraktor rf.

Videot sekä kuvia tämän kesän kisoistamme nähtävissä toiminta tai ajankohtaista osion kautta, myös Unimoto-kisailijoista on video katseltavissa.

Zetorinki toivottaa kaikille hyvää juhannusta!

Kisat on pidetty, kiitokset kaikille mukana olleille. Minna Leppinen aloitti tapahtuman avauspuheellaan jonka olikin todella huolella suunnitellut. Sijoituksista käytiin jälleen tiukkaa kamppailua. Kari K-sarjassa vyöryi jälleen voittoon jo kymmenennen kerran. Virosta saimme vieraiksi unimotokuljettajia Wildhogs MC Estoniasta ja Muristaja MC Haapsalusta. Todella hurjaa  menoa saimme nähdä. Tulokset laitetaan heti näkyviin kunhan ajanottajilta ne saamme. Kuvat ja videokin laitetaan niin pian kuin ehditään.

Radan valmistelukökkä ensi pe. 9.6 klo 18.00 alkaen Zetorpuistossa ja kisat lauantaina 10.6. klo 13.00 alkaen, paremmin tietoa ajankohtaista osiossa. Kaikki mukaan!

Latvian/Riikan matka on tehty. Matkalle lähti 42 henkilöä + kuljettaja. Zetoringin jäseniäkin lähti mukaan tarkasti sanottuna hyvän joukon toista joukkoa. Riika yllätti meidät täysin kauneudellaan ja siisteydellään. Nähtävää on ja oli todella paljon, runsaasti ihmeteltävää jäi vielä seuraavaksikin kerraksi jäljelle. Ilmat olivat todella kesäisen lämpöiset. Kaupunkiin tutustuttiin paikallisen oppaan johdolla. Alkoholia myyviin liikkeisiin emme ehtineet ollenkaan meno eikä paluumatkallakaan, asia ei onneksi kenenkään mieltä sen kummemmin vaivannut. Limonadia jotkut toivat muutamia satoja litroja ehkä tulevan kesän juhliin, se oli todella edullista siellä. Matkat sujuivat mukavasti mennen tullen, minkäänlaisia ongelmia ei ollut, kiitoksia vuolaasti jaettiin kaikin puolin.

Kiitokset kaikille jotka tulitte Vapputorille Kurikkaan. Veikko ja Kari tulivat Zetoreilla, Karilla oli myös perälevy mukananaan varautuen puhdistamaan lumesta torin alueen ja tietenkin tarpeen niin vaatiessa vaikka koko keskustan alueen. Jussi saapui paikalle nelivetoisella MAN traktorillaan varmistaen näin perille pääsyn hankalimmissakin keliolosuhteissa. Päivi ja Anssi toivat myöskin ihasteltavaksi ja rapsuteltavaksi iki-ihanan Kossu koiransa joka osoittautuikin vetonaulaksi. Painoakin muka vain karvan alle 100kg, uskoo ken tahtoo.Tapahtuma sai hyvin väkeä liikkeelle koleasta etelän puoleisesta tuulesta huolimatta.

Iloista Vappua!

Kaikki ovat tervetulleita Kurikan Vapputorille Zetorin kera tai ilman 1.5.2017 klo 11-14.

Hyvää Pääsiäistä!

Riikan matka toteutuu, lähtijöitä on riittävästi.

Ilmoittukaa mahdollisimman pian (viim.8.4) Latvia/Riika retkelle Eskolle 0400164121, myös tiedustelut samasta numerosta.

Vuosikokous  ja uuden hallituksen ensimmäinen kokous on pidetty. Hallitukseen tuli hiukan muutoksia. Pj. Heikki Korpi (5.s kausi) Vpj. Erkki Niemistö, Siht. Veikko Lustila, varsinaiset jäsenet; Jussi Kantti, Pasi Ojala, Kari Koivuluoma ja Anssi Latva-Salo ja varajäseniksi; Hellevi Puisto sekä Päivi Latva-Salo. Saimme siis vahvaa naisenergiaakin hallitukseen! Ehkä suurimpana asiana oli että Zetor-arpajaiset jätetään tältä vuodelta väliin. Muutoin jatketaan samaan ellei parempaan malliin.

Jäsenmaksut ym. ovat nyt lähetetty jäsenille, ellet ole saanut kyseisiä papereita niin ota yhteyttä hallituksen jäseneen niin asia korjataan. Muistattehan kerhomme vuosikokouksen to.16.03.2017, olette tervetulleita päättämään kerhomme asioista.

Zetorinki toivottaa Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2017 jäsenilleen, yhteistyö kumppaneilleen sekä kaikille Zetorin omaaville  ja hengessä mukana oleville henkilöille.

Kiitämme veljeämme Heikki Salmista hänen järjestämästään pikkujoulusta Tuorilassa näytteille asettajille.

Kerhomme kiittää jälleen kaikkia pikkujouluumme 2016 osallistuneita, paikalle saapui noin 50 henkilöä, muutamille ilmoittautuneille oli tullut mutkia matkaan eivätkä päässetkään tulemaan.

Juhla sujui, kuinkas muutenkaan kuin mukavissa merkeissä ja tunnelmissa.

Yllätysesiintyjiksi olimme saaneet taitavat ja nätit tanssintaitajat Teuvalta, upeat esitykset kertakaikkiaan saimme nähdä.

Musiikkipuolesta vastasi tangoseniori Kuningatar Tuija Mäensivu + Timo Kallio, kaikki tuntuivat olevan hyvinkin tyytyväisiä heidän ammatttitaitoiseen esiintymiseen.

Suositun pullonpiirauksen voitti Jussi K. vieden ja juoden himoitun ykköspalkinnon eli konjakkipullon ja yllätys, yllätys Tuija M. otti lohdutus/kakkospalkinnon ts. viskipullon raavaiden Zetormiesten nenän edestä.

Arpajaiset pidettiin jäsentemme lahjoittamilla tuotteilla. Tehokkaina arpamyyjinä toimivat 2 Kaunotarta eli Elisa ja Päivi. Pääpalkinnon,  V&V Lustiloiden lahjoittamat penkinpehmusteet Zetoriin voitti Martti K.

Ruokatarjoilut olivat riittävät ja hyvät, monellakin yritti ruoka viedä kielen mennessään.

Booli oli myös suuressa suosiossa Hellevin ja Erkin + traktoreiden kuvilla varustetusta hanallisesta tonkasta kuppiin laskettuna ja nautittuna.

Tinki juonti illan varmoin ottein ja askelin. Suuret kiitokset hänelle vaimoineen.

Juhlassa luovutettin pöytästandardit ansiokkaasta ja pitkäaikaisesta toiminnasta kerhomme hyväksi Kari Koivuluomalle sekä Pekka Noksolle.

Illan loputtua kaikki vaikuttivat hyvinkin tyytyväisiltä illan ja juhlan antiin, huhujen mukaan Latvalan kaupasta ostettu kirpeinkään sitruuna suussa pidettynä ja jonkin verran pureksittuna ei saanut pikkujoulun viettäjältä hymyä kasvoilta poistettua eikä edes vähääkään vähennettyä! KIITOS!

Kerhomme pikkujoulu la. 3.12.2016 klo. 18.00 alkaen. Ilmoittautumiset 0405164435 tai 0405684886. Omavastuu 10 euroa. Tekstiviesteissä lisätietoa. Kaikki ovat tervetulleita tapahtumaan!

Tuorilassa Salmisen Heikin Myllärit-tapahtumassa käytiin. Mukana olivat ainakin Martti, Erkki, Esko vaimoineen ja Heikki. Mukana veimme ihmisten ihasteltavaksi 2 Zetoria, Deutzin ja MB.n. Nähtävää oli ja huolto pelasi. Kiitokset kaikille mukana olleille ja Heikille mukavasta tapahtumasta.

Arpajaiset on pidetty, tulokset Ajankohtaista osiossa. Voittoarpa jolla sai Zetorin myytiin Karijoen tapahtumassa 16.07. lauantaina Korven sisarusten toimesta. Palkinnot on toimitettu voittajille. Suuret Kiitokset arpojen myyjille ja ostajille!

Tuorilassa Perinteinen Myllärit-tapahtuma 10-11.09.2016 Lady Pubin alueella, osoite Siikaistentie 1 A, 29790 Tuorila. Tiedustelut Heikki/0400221236 tai Lady Pub/025513210. Kaikki ovat tervetulleita!

Huom! Zetor-arpajaiset ensi to.08.09.2016 iltapäivällä. Vielä hetken saa odottaa keitä Onni suosii!

Jokipiin Maalaismarkkinoilla oltiin la.27.8.2016. Arpojakin myytiin ja Kari Elisan edustus-Zetorilla istutuskoneen kanssa paikalle jälleen saapui kaiken kansan ihailtavaksi. Puuskainen tuuli aiheutti vaaratilanteita markkina-alueella, markkinamyyjät joutuivatkin melkeinpä päätyönään pitelemään telttojaan paikoillaan.  Onneksi lievä sade tuli vasta loppuvaiheessa. Pasi O. kuljetti kärryllämme väkeä museolle, monet halusivatkin mieluummin Zetorin kuin linja-auton kyytiin. Kiitokset kävijöille, tapahtuman järjestäjälle sekä kerhomme jäsenille.

Koneriehassa oltiin ainakin kolmen Zetorin ja muidenkin koneiden kera paikalla. Private-kuljetusta annettiin, arpoja myytiin sekä "kultakimpaleitamme" esiteltiin. Tapahtumassa oli jälleen paljon nähtävää ja kuultavaa. Kukaan ei varmaankaan jäänyt "kylmäksi". Veljeämme Pasia onni potkaisi oikein kunnolla hänen voittaessa arvalla lennon ! Kiitämme kaikkia tapahtumaan osallistuneita sekä järjestäjiä mahtavasta Riehasta.

Kurikan Markkinoilla oltiin, arpoja runsaasti myytiin ja kuljetuksia annettiin. Kiitokset kerhomme jäsenille, Jussi ja Veikko K., Kari K, Elisa K, Seppo A, Vuokko ja Veikko L, Raimo L ja Pasi O ansiokkaasta työskentelystä kerhomme hyväksi tapahtumassa. Tapahtuman mahdollistaneille ja kävijöille myöskin kiitokset. Huom! Erityiskiitokset vielä Karille ja Elisalle kun ehtivät syysperunan istutukselta paikalle istutuskoneineen!

Konerieha tapahtuma Lamminmaassa Kauhajoella ensi la. 20.8 klo 10.00-17.00. Kerhomme jäseniä koneineen pyydetty paikalle. Lisätietoa www.airpilot.fi

Kurikan Markkinat ensi pe. 19.8 klo 10.00 alkaen ja la. 20.8 klo 9.00 alkaen. Myydään arpoja ja annetaan kärrykyydityksiä. Lisätietoa markkinoista www.kurikanryhti.fi / markkinat

Käytiin Peräseinäjoen markkinoilla kolmen Zetorin voimalla. Arpamyynnissä ja esittelyssä kunnostautuivat Pasi O, Juha M, Unto J ja Esa L, Suuret kiitokset heille. Sateinen ja koleahko ilma verottivat kävijöitä jonkin verran samoin kuin muiden tapahtumien päällekkäisyys. Kiitokset myös kuuluvat tietenkin markkinoiden järjestäjille ja vieraille.

Peräseinäjoen markkinat 13.08.2016. Mennään paikalle Zetoreilla, esitellään traktoreita ja myydään arpoja. Kokoonnutaan liikenneympyrän viereiselle Nesteelle viimeistään klo 8.45. Ajellaan siitä yhteisajeluna markkinapaikalle. Tervetuloa!

Teuvalla Hevosmiesten maalaistorilla käytiin. Jussi, Erkki N, Erkki K, Martti K, Heikki ja Veikko olivat traktoreineen paikalla sekä useita muita jotka olivat saapuneet henkilöautoillaan. Koneita esiteltiin, arpoja myytiin ja Zetor-ajelua kärryllä sekä privaattina annettiin. Kiitoksia saatiin useammaltakin kyyditettävältä, monellekin oli ISO ja mieleen painuva asia kun sai nauttia Zetorin mahtavasta äänestä ja kyydistä. Tapahtuma oli hyvin järjestetty, sääkin suosi. Kiitokset Rainerille taustajoukkoineen tapahtumasta.

Jurvassa käytiin kymmenen traktorin sekä lisäksi huoltojoukkojen kera Toimelassa, kasetteja saatiin, traktoreita esiteltiin ja maailmaa parannettiin. Lopuksi vielä Säläisjärvellä käytiin, kahvit ja pullat meille tarjottiin. Kyydityksiä annettiin ja myöskin siellä Zetoreita esiteltiin. Hyvän vastaanoton molemmissa paikoissa saatiin ja uudestaan toivottiin tulemaan. Kiitokset osallistujille ja suurelle yleisölle!

Karijoella oltiin lauantaina. Kolmella Zetorilla lähdettiin matkaan, joista yksi jouduttiin jättämään Päntäneelle polttoainesyöttöön tulleen vian vuoksi. Kiitokset P. Myllymäelle hänen tarjoamasta auliista avusta tapauksessa. Zetor toki tunnetaan varmana ja luotettavana traktorina omistajien keskuudessa johon hyvin harvoin vikaa tulee jos koskaan. Tapahtuma oli parantunut ja paisunut entisestään. Arpoja myytiin halukkaille ostajille runsaasti. Annoimme myös "private"kuljetusta ja esittelimme Zetoreita. Kiitokset järjestäjille ja kävijöille.

Käytiin Soinin tapahtumassa 30 hengen voimalla. Nähtävänä oli monenlaisia vanhan ajan työnäytöksiä entisajan koneilla ja laitteilla. Jälleen kaikki sujui mukavasti, niin matkanteko kuin tapahtumakin.

Teuvalla 06.08. klo 10.00-15.00 Maalaistori ja wanhat koneet tapahtuma Syreenin koulun piha-alueella.

Keskiviikkona 20.7.16. Jurvassa Vanhojen vehkeitten kokooontumispäivä Kirkonkylän Nuorisoseuralla. Käynti Kangastieltä tai Toimelantieltä. Infoa P. Salo 0405942901

Karijoella rompe ym. tapahtuma (RRR reffit) 15-16.7 klo.9.00 eteenpäin. Toivotaan jäsenistöä paikalle veteraanikoneineen. Osoitteessa Pajatie.

Soinissa Wanahan ajan päivät ensi viikonloppuna. Kerho järjestää kuljetuksen tapahtumaan su. 17.07.16. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 0405684886/Jussi tai 0405164435/Heikki

Oulaisten reissu jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi.

Oulaisten veteraanikonepäivä 09.07.2016. Kerho järjestämässä kuljetusta tapahtumaan. Ilmoittautumiset/tiedustelut 0405684886/Jussi tai 0405164435/Heikki. Samana päivänä myöskin Miljoona-Zetor tapahtuma Tuurissa, tiedustelut tästä 0407495594/Erkki tai Kyläkaupan nettisivuilta. Tervetuloa!

Zetorinki toivottaa kaikille iloista Juhannusta !

Kiitokset Nurmon Prisma/Piia Mäenpäälle  että saimme kutsun Juhannus Etkot-tapahtumaan. Saimme hyvän vastaanoton ja palvelun joka toimi. Paikalle saapui 7 Zetoria ja 1 Deutz kuljettajineen + muita jäseniä henkilöautoillaan. Kyydityksiä annettiin ja arpoja myytiin. Kiitokset myös kaikille osallistujille.

Kiihdytyskilpailu on pidetty. Kisaan osallistui 23 kuljettajaa Zetoreineen. Järjestelyt onnistuivat hyvin, ainoastaan ilma oli koleanpuoleinen joka ehkä hiukan karsi osallistujia ja yleisöä tapahtumasta. Kulttuuripäällikkö Maija Rosten avasi kilpailun erinomaisella puheellaan. Sijoituksista käytiin tiukkaa kamppailua, tulokset TOIMINTA osion alla, myöhemmin tulee kuvia ja video. Kiitokset kaikille jotka osallistuitte tapahtumaan.

Radan valmistelu kökkä torstaina 09.06.2016 klo 18.00 alkaen Zetor-puistossa. Tervetuloa! Muistattehan myös kisamme ensi la. 11.06.2016, kaikki osallistumaan, tietoa paremmin Ajankohtaista osiossa.

Zetor-arpoja ostettavissa myös seuraavista hyvin varustetuista liikkeistä; Kurikan Autotarvike, Mustapörssi Kurikka, Kurikan Sähkötarvike, Rengasmesta Kurikka, Topeekan Kioski Kauhajoki, Kahvila Sinitiainen Jalasjärvi ja Rauta Maatalous Rinne & Rinne Karijoki. Suosikaa näiden liikkeiden palveluja!

Etusivulla/ajankohtaista uutena osiona Zetor-arpavoittajat luettelo. Kiitokset E. Niemistölle listan teosta.

Huom! Arpalistasta myyntipalkkio on  tällä kaudella 25 euroa/myyty lista.

Arpalistoja saatavana myyntiin ainakin seuraavilta henkilöiltä, Pasi Ojala Jalasjärvi 0400864499, Jussi Kantti 0405684886 sekä Veikko Lustila Kurikka 0400669189, Anssi Latva-Salo Ilmajoki 0400518511 ja Heikki Korpi Kauhajoki 0405164435

Viron reissu tehtiin. Matkaan lähti riittävä määrä innostuneita henkilöitä. Kurtnan rompetorilla käytiin, löytöjäkin tehtiin polkupyöristä suuriin lasipulloihin. Nähtävää riitti. Viimsi Spa kylpylässä oltiin ja hyväksi paikaksi todettiin, erilaisia saunojakin oli noin 7 kpl, mukavasti saunoessa ja kylpiessä aika kului. Maatalous/varasto myynnissä käytiin, piikkilankaa, öljylamppuja ja lamppuöljyä yms. tarpeellista runsaasti ostettiin. Erittäin suuressa taimimyymälässä vierailtiin ja sieltä siemeniä, apulantaa ja mansikan "planttuja" hankittiin vaikka mitkä määrät. Tallinnan keskustassa ja vanhassa kaupungissa aikaa vietettiin nähtävyyksiäkin ihaillen. Viimeisenä päivän meillä oli paikallinen opas mukana ja Viro tietoutta saatiin. Aurinko paistoi, lämpötilan ollessa noin 17 + astetta. Parempia ilmoja emme olisi voineet saada. Matka sujui jälleen erittäin hyvässä ja miellyttävässä hengessä, uusintaa toivottiin. Iso KIITOS kaikille mukana olleille.

Kiitokset kaikille jotka osallistuitte Kurikan Vapputori-tapahtumaan. Väkeä oli hyvin liikkeellä aurinkoisen sään siivittämänä. Zetoreilla paikalle olivat saapuneet Jussi ja Veikko Kantti, Kari Koivuluoma sekä Esko "Tinki" Kohtanen. Jalasjärven "Lotto" tapahtumassa Zetorilla mukana oli Pasi Ojala, erityiskiitokset heille.

Zetorinki toivottaa kaikille Iloista Vappua !

Mennään Zetoreilla Kurikan vapputorille 1.5.2016 klo 11.00-14.00. Myydään arpoja ja esitellään Zetoreita. Huom! Arpalistoja saatavana myös myyntiin vapputorilla.

Viron matka toteutuu, saimme riittävän määrän lähtijöitä mukaan ja vähän ylikin.

Kerhomme on järjestämässä retkeä Viron Kurtnaan rompepäiville.Lähtö la.30.4.2016 ja paluu ma. 2.5.2016. Ensimmäinen yö majoitus Viimsi Spa kylpylässä ja toinen yö hotelli Dzingel. Ilmoittaumiset ja tiedustelut Heikki/0405164435 tai Anssi 0400518511. Huom! Myös kavereita voi ottaa mukaan, ei tarvitse olla jäsen päästäkseen mukaan.

Zetorinki toivottaa kaikille hyvää pääsiäistä

Vuosikokous on pidetty, hallituksen kokoonpanoon tuli hiukan muutoksia. Veli- Matti Ala-Aho ja Tapani Hautaluoma halusivat luopua tehtävistään, hallitus kiittää heitä ansiokkaasta työskentelystä kerhomme hyväksi. Varapuheenjohtajaksi valittiin Jussi Kantti, Pasi Ojala varsinaiseksi jäseneksi ja Lauri Niemistö varajäseneksi

Kerhomme vuosikokous to. 10.03.2016 klo. 18.00 Kurikan POP-pankin kokoustiloissa. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Tervetuloa!

Kiitämme kaikkia jotka tulivat 30v. Juhlabingoon. Paikalle olikin saapunut tarkasti sanottuna hyvinkin paljon väkeä, eli tilat olivat kutakuinkin täynnä. Zetorinkiläisiäkin oli alun toistakymmentä. Jotkut jäsenistämme saivat ainakin sokeria palkinnoksi, mutta ei kuitenkaan aivan tarpeeksi että isännät olisivat päässeet  "leipomaan", emäntien taikinoihin taitavat mennä nämä voitot. Mr. Zetor piti yhden kierroksen kuin vanha tekijä ikään, ei onnistunut kuitenkaan saamaan Bingo-konetta pelaamaan "kotiinpäin", missä lie syy. Mukavahan oli käydä pelaamassa pitkästä aikaa kun useimmista meistä viime kerrasta aikaa olikin kulunut jo noin 30-40v. Tarjoilukin pelasi kiitettävästi ja unohtumaton ilta huipentui ilotulitukseen.

30v. Juhlabingo Jalasjärvellä Jalasrannassa 31.12.2015. Paikalle toivotaan klo 18.00. 50-luvun vaatetus eli pussihousut ja jatsarit yms, ellei ole niin kaikki vaatetus katsotaan oikeaksi eli esim. pillifarkutkin käyvät tällä kertaa pussihousuista. Lisätiedot L. Niemistö 0407510994. Kaikki ovat tervetulleita.

Zetorinki toivottaa kaikille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016 !

Kerhomme kiittää kaikkia pikkujouluun osallistuneita. Paikalle tuli 48 henkilöä esiintyjät mukaan lukien, esteitä tuli 5 henkilölle jotka olivat ilmoittautuneet mukaan.

Pikkujoulu sujui jälleen mukavissa merkeissä ja hengessä. Yllätysesiintyjäksi olimme saaneet Mariliin joka soitti ja lauloi todella kauniisti.

Suositussa pullonpiirauksessa voittajaksi selviytyivät Herra Viinaneuvos (isompi pullo) ja Mr. Sulka ja Mustepullo (pienempi pullo) .

Yllätysesiintyjiksi saimme myös Rakkauden ammattilaiset; Viiksi-Vallun sekä Keijun. He esittivät päälavalla ainakin 2 kertaa suutelunäytöksen joka kestikin todella pitkään. ( virallinen yhteenlaskettu aika ainakin 1 sekunti)

Tinki juonti tapahtumaa tuttuun varmaan tyyliin, "Saunan takana" laulua toki jäimme suurella joukolla kaipaamaan.

Ruoka oli jälleen hyvää ja juomaakin oli riittävästi.

Sinooli-Samppa ei päässyt tällä kertaa paikalle mutta Lasooli-Late (Waldemar) onneksi ehti sijaistamaan. Hyvinhän hänkin asiat hoiti, toki taitaa olla Laihialaisverta hänessä virtaamassa, koska ei meinannut aivan kaikkea antaa. Piti kallistella.

Kiitokset kaikille osallistujille!

Kerhomme pikkujoulu Kärrymiehessä la. 28.11.2015 klo. 18.00.

Zetor-arvonta suoritetaan Seinäjoen poliisiasemalla 08.09.2015 klo 14.00. Vielä hetken saadaan jännittää keitä onni suosii arvonnassa.

Jokipiin markkinatapahtuma onnistui hyvin. Sää suosi, kävijöitä oli runsaasti, nähtävää ja kuultavaa riitti. Arvatkin jälleen menivät jälleen kiitettävästi kaupan. Kiitokset mukana olleille.

Mennään Jokipiin maalaismarkkinoille ensi la. 29.08.2015 klo. 10-16. Myydään Zetor-arpoja ja esitellään Zetoreita. Tervetuloa!

Kiitokset kaikille jotka olivat Lamminmaassa  ilmailu ja konepäivässä ja Kurikassa  markkinoilla mukana. Nähtävää riitti ja arvatkin kävivät jälleen hyvin kaupan.

Kurikan markkinat perjantaina 21.8 klo. 10 alkaen ja lauantaina klo. 9 alkaen. Myydään Zetor-arpoja ja annetaan kärry kyydistyksiä.

Lauantaina 22.8 klo. 10-17 ilmailu- ja konepäivä Lamminmaassa Kauhajoella. Kerhomme jäseniä on pyydetty osallistumaan tapahtumaan Zetoreineen. Lisätietoja www.airpilot.fi

Oltiin Peräseinäjoen markkinoilla 8.8.2015. Paikalle saapui 10 henkilöä Zetoreineen. Lisäksi useita henkilöitä autoillaan. Arpamyyjiäkin oli paikalla kiitettävästi ja arvat menivät hyvin kaupaksi. Ilmakin oli sopivan puolipilvinen ja kävijöitä oli runsaasti paikalla. Kiitämme kaikkia mukana olleita ja Markkinoiden järjestäjiä että saimme olla mukana tapahtumassa  ja lisäksi hyvällä paikalla tapahtuma-alueella. KIITOS!

Mennään Peräseinäjoen markkinoille ensi la. 8.8.2015. Kokoonnutaan liikenneympyrän lähellä olevalle Nesteelle viimeistään klo 8.45 ja mennään siitä markkinapaikalle. Myydään arpoja ja esitellään Zetoreita. Tervetuloa!

Zetorit jylisevät Raahessa! Koko perheen Zetor tapahtuma la 1.8.15 klo 11.00 alkaen Hummastinvaaran raviradalla. Liput 5 euroa. Mukavaa ohjelmaa koko perheelle. Tapahtuman järjestävät Raahen seudun Zetoristit ja LC Raahe Kreivi. Lisätietoja  www.raahenseudunzetoristit.fi Tervetuloa!

Kerhomme kiittää Karijoen Tapahtuman järjestäjiä ja suurta yleisöä hyvin menneestä päivästä. Nähtävää ja kuultavaa oli mukavasti. Arpojakin myytiin hyvällä menestyksellä. Hetken kestänyt vesisade oli ainut miinusmerkkinen asia koko päivänä ja tälle asialle eivät edes Karijokelaiset voineet mitään.

Karijoen keskustassa Kesätapahtuma la 11.7.2015 klo 9-16. Vanhojen autojen ym. koneiden näyttely, arvontaa, kiertoajelua yms. Myyntipaikkavaraukset 0400383330

Zetoreiden (25) SM-Kiihdytys osakilpailu Suonenjoen Mansikkakarnevaaleilla la.11.7.2015 klo 12.00 Lisätietoja www.mansikkakarnevaalit.fi  Karnevaalit ovat 10-12.7.2015

Kiitämme E. Niemistöä , A. Pienimäkeä ja Keskisen Kyläkauppaa heidän järjestämästään Miljoona Zetor tapahtumasta. Kyseessä oli taitoajo kilpailu, keiloja pujoteltiin Zetorilla kärryt edessä ja takana kytkettynä. Voiton kisassa nappasi varmoin ottein Mr. "Ratti" Pasi Ojala Jalasjärveltä, toiseksi kiilasi Ari Haapala Peräseinäjoelta kolmanneksi ohjasi Tapani Kankilampi Jurvasta, neljänneksi väänsi itsensä Risto Perälä Seinäjoelta ja viidenneksi tyylitteli Herra Salkku,Aurinkolasit ja Hattu Anssi Latva-Salo Ilmajoelta (myös Ilmajoen Elastisena tunnettu). Lopuksi myös Ian Manikam Mauritiukselta ajeli Zetorilla kentällä eikä aikonutkaan lopettaa ajamista, tuntui olevan sen verran mukavaa puuhaa. Ohjausta hän toki hiukan moitti, mutta muuten kaikki OK. Arpojakin myytiin kiitettävästi. Kiitokset myös kaikille tapahtumassa mukana olleille.

Miljoona Zetor 2015 Tuurisssa Keskisen Kyläkaupalla 04.07.2015. Paikka Miljoona Rock-alue. Aikataulu: Klo.9.00 Kyläkaupan ympäriajo Zetoreilla.HUOM! Klo. 11.00 Taitoajo. Klo. 15.00. Tulosten julkaiseminen ja palkintojen jako. Tiedustelut tapahtuman järjestäjiltä E. Niemistöltä 0407495594 tai A. Pienimäeltä 0400564340. Kaikki ovat tervetulleita!

Zetorinki toivottaa kaikille oikein Hyvää ja Rauhallista Juhannusta 2015!

Kiihdytyskisavideo on työn alla, julkaistaan lähiaikoina.

Kiitämme kaikkia Z1 MM kiihdytyskisaan osallistuneita kilpailijoita, toimitsijoita sekä suurta yleisöä. Tapahtuma käytiin läpi hyvässä hengessä, ainoastaan ilma oli tuulinen, onneksi sade ei päässyt haittaamaan kisaa. Osallistujia oli entiseen malliin. Savosta ja Raahestakin saapui kilvanajajia, heille erityiset kiitokset tulostaan Kurikkaan. Vakio K-sarjassa "Liikenneministeri" Kari Koivuluoma otti jälleen kirkkaimman mitalin ties monenneko kerran, mahtava putki jatkuu... Hän kiisti jyrkästi antaneensa ohjausta kanssakilpailijoilleen, ohikin kuulemma saa ajaa????. Kuvia, video ja tulokset tulossa sivuillemme lähiaikoina.

Kisat Zetorpuistossa 06.06.2015 klo.12.00 alkaen. Kaikki ovat erittäin tervetulleita tapahtumaan.

Zetorpuiston kunnostus ja valmistelukökkä kisoja varten 05.06.2015 klo. 18.00 alkaen. Tervetuloa!

Kauhajoen Sotkan Speedway radalla osallistuttiin kahden paikallisen ja "kovetun" Zetoristin voimin Kevätpärinät tapahtumaan. Ilma oli todella koleanpuoleinen ja varmaankin osaltaan niukensi katsojien sekä osallistujien määrää. Muutoin kaikki sujui hyvin, kuskit ja yleisö saivat haukkoa henkeään kun tuulennopeat Zetorit ottivat kurveissa sivuluisua. Kiitokset tapahtuman järjestäjille.

Kiitokset Viron matkalle osallistuneille. Mukaan lähti 38 henkilöä. Käytiin Kurtnan rompetorilla ja moottoripyörämuseossa. Nähtävää ja ihmeteltävää riitti, löytöjäkin tehtiin. Ilmat suosivat. Virolainen matkaopas oli mukanamme ja saimme kattavaa tietoa Viron historiasta ja nähtävyyksistä. Jälleen retki sujui todella hyvässä hengessä, kaikki vaikuttivat tyytyväisiltä matkan antiin.

ILMOITUS. Vetävää tekniikka Tapahtuma sunnuntaina 17.5.2015 klo 12.00-16.00 Pohjanmaan Kalusteen alueella Kurikassa. Kuoma-autot,henkilöautot, mopot, moottoripyörät ja traktorit näytteillä. Tapahtuma on maksuton ja kaikille avoin.

Kiitokset kaikille Vappu tapahtumaan osallistuneille.

Zetorinki toivottaa kaikille Railakasta Vappua!

Viroon lähtö La.2.5 Kurikasta H.Rannan tallilta klo. 8.20. Ilmajoen Tokmannin pihasta klo.9.00. Jalasjärven Nesteeltä klo. 9.30.

Osallistutaan Kurikan Vapputori tapahtumaan 01.05.2015 klo.11.00.14.oo. Esitellään Zetoreita ja aloitellaan arpamyynti. Arpalistoja myös saatavana myyntiin torilla. Tervetuloa!

Kauhajoen Sotkan Speedwaypuistossa Kevätpärinät-tapahtuma 9. toukokuuta. Zetoreita on pyydetty mukaan tapahtumaan. Jos vainkin ehditte niin ilmoittautumiset mahdollisimman nopeasti 0405164435/Heikki

Zetor-arpa listoja saatavana myyntiin Kurikasta Veli-Matti Ala-Aholta (0400166154) ja  Veikko Lustilalta (0400669189) sekä Kauhajoelta Heikki Korvelta (0405164435). Myyntiaika alkaa 1.5.2015 ja myyntialueena on Pohjanmaan Poliisilaitoksen alue. Kaikkien jäsenten toivotaan ottavan ainakin yhden listan myyntiin.

Zetorinki toivottaa kaikille Erittäin Hyvää Pääsiäistä!

Viron matka toteutuu, lähtijöitä on ilmoittautunut riittävästi.

Miljoona-Zetor tapahtuma Tuurissa 04.07.2015.

Kerhomme on järjestämässä matkaa Viron Kurtnaan rompepäiville. Lähtö Kurikasta la.2.5 klo.9.00 paluu Kurikkaan su-ma välisenä yönä klo 02.30. Ilmoittaumiset mahdollisimman pian. Matka toteutuu jos saadaan 30 lähtijää. Ilmoittaumiset/tiedustelut 0405164435/Heikki.

Vuosikokous on pidetty, hallituksen kokoonpanoon tuli hiukan muutoksia. Erkki Niemistö ja Jussi Kantti luopuivat tehtävistään, hallitus haluaakin kiittää heitä pitkäaikaisesta ansiokkaasta työskentelystä kerhomme hyväksi.

Vuoden 2015 jäsenmaksut on postitettu, jos et ole saanut laskua tai haluat liittyä jäseneksi, ota yhteyttä palautelinkillä tai hallituksen jäseneen.

Kerhomme vuosikokous Kurikassa POP-pankintiloissa to.12.03.2015 klo.18.00. Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat. Tervetuloa.

Zetorinki toivottaa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen Hyvää Joulua ja  Onnellista Uutta Vuotta 2015.

Kiitämme kerhomme pikkujouluun osallistuneita. Osallistujia oli vähän alle 60, esiintyjät mukaan lukien.

Palkitsimme juhlassa Superarpamyyjämme Lauri Niemistön ruskealla kirjekuorella. Esiintyjinä meillä oli 4 kpl Kauhajokelaisia näyttelijöitä. He kertoivat meheviä juttuja, laulattivat naispuolisia osallistujia ja pitivät miespuolisille Zetor-kuljettajille melkein 2 minuuttia kestävän Zetor-jumpan, tämän jälkeen olimmekin aivan hiestä märkiä, emmekä saaneet puhuttua ainakaan puoleen tuntiin hengästymisen vuoksi. Ihmeellistä oli se väsymys joka meidät valtasi, olemmehan kuitenkin kaikki huippukuntoisia treenanneita nuoria miehiä joilla on "sikspäkki" kunnossa. Huhun mukaan joku laihtui ainakin 7.5 kg tämän erittäin pitkäkestoisen kuntoilun vuoksi !

Viinaneuvos Ala-Aho myi arpoja suurella menestyksellä tapahtumassa ja piti suositun pullon piirauksen. Voittajaksi tuli Miss Alma Ilmajoelta Tinki-Villen ja erikoislaatuisen kurlinkikepin avustamana. Hän näytti muille että Alma on täyttä terästä! Sonmunvelii oli pitkään ykkösenä, mutta joutui taipumaan Ilmajokelaisen kaunottaren ylivoiman edessä.

Tavara-arpajaiset sujuivat hyvin, kiitos kaikille palkintojen lahjoittajille. Tosin eräs huipputanssijanakin tunnettu (kylläkin pienessä piirissä) teki protestin, kun ei saanut lämpöistä halausta hänen voittaessaan palkinnon, mutta onneksi Kurikkalainen Miss Kaija korjasi asian tuoreeltaan.

Ilta sujui jälleen kerran hyvässä hengessä.Tarjoilu oli hyvä ja muutoinkin asiat sujuivat mallikkaasti.

Jälleen Sinooli-Samppa oli ainut joka kannettiin autoon kotimatkaa varten kahden tunnetun väkevän henkilön toimesta. Tosin Samppa ei tehnyt yhtään vastarintaa, ainoastaan kantapäät kolahtivat kynnyksiin, mikä joitakin sekunteja hidasti vientiä. Kiitokset vielä hänelle erityisesti, antoi kaikkensa juhlassa eikä tiettävästi puhunut sanaakaan kenellekkään koko illan aikana.( oikea ja aito Pohjalainen)

KIITOS!

Kerhomme pikkujoulu Kurikassa Kärrymiehessä la. 29.11.2014 klo 18.00 alkaen. Ilmoittuminen viimeistään 23.11.2014 mennessä numeroon 0405164435/ Heikki. Omavastuu 10 euroa/hlö. Tervetuloa!

Simon kynnöt Teuvalla 20.09.2014. Jäsentemme toivotaan osallistuvan tapahtumaan.

Arpajaiset on pidetty, tulokset AJANKOHTAISTA osiossa, haluamme kiittää kaikkia arpojen myyjiä ja ostajia tästä arvokkaasta työstä kerhomme hyväksi.

Kiitämme kerhomme jäseniä jotka osallistuitte Jokipiin tapahtumaan. Sää oli hiukan kolean puoleinen, mutta muutoin kaikki meni hyvin. Kävijöitä oli hyvin, mutta alueen laajuuden vuoksi tungoksia ei ollut. Erkin ja Laurin Kotimuseo oli erityisesti kävijöiden mieleen. Kiitokset kaikille jotka vielä jaksoitte olla mukana arpa-myynnissä yhteisen hyvän vuoksi, kiitokset myös onnistuneesta  tapahtumasta järjestelijöille.

Osallistutaan Jokipiin Maalaismarkkinoille 30.08 2014 klo. 10.00-16.00.  Kaikki mukaan tapahtumaan!

Kiitämme kaikkia jotka osallistuivat Ruotsin matkalle 22-25. o8.2014. Matkaan lähti 30 henkilöä + kuljettaja. Kävimme Eskilstunassa (Munktellmuseet) museossa jossa oli esiteltynä koko tehtaan historia ja sitten kävimme myös Eskilstuna Veterandag tapahtumassa. Siellä oli erittäin suuri rompetori, autonäyttely ja lentonäytös ym. nähtävää. Kaikkea ei aivan tullut nähtyä tapahtuman todella laajan alueen ja näytteillä olleiden autojen ym. suuren määrän vuoksi. Löytöjäkin tehtiin ja kotiin viemistä kertyi. Paluumatkalla vielä Erkin tytär joka asuu Tukholman lähialueella tarjosi koko ryhmälle maistuvat kahvit lisukkeiden kera. Tästä esimerkillisestä vieraanvaraisuudesta ja tarjoilusta haluamme häntä lämmöllä muistaa ja kiittää. Koko matkaan lähtenyt ryhmä ansaitsee myös kiitokset  hyvästä yhteishengestä matkan aikana, täytyy sanoa että ei ole moitteen sijaa! KIITOS!

Kiitokset Kurikan markkinoilla mukana olleille. Arpoja myytiin iso määrä. Ostajia oli hyvin liikkeellä. Perjantaina oli hiukan sateinen päivä, mutta lauantaina sää oli puolellamme. Veikolle kiitokset kärrykuljetuksesta sekä Vuokolle, Kaijalle, Veli-Matille, Sarille, Jennille ja Arille arpamyynnistä ja muille hengessä mukana olleille. Sekä markkinoiden järjestelijöille kiitokset.

Mennään Kurikan markkinoille 15 ja 16.08.2014. Myydään arpoja ja annetaan kärrykyydityksiä. Kaikki ovat tervetulleita.

Kiitokset Peräseinäjoen markkinoilla mukana olleille.Päivä meni hyvisssä merkeissä. Arpoja myytiin runsaasti. Kävijöitä oli aamupäivällä ruuhkaksi asti. Myyjiä oli perinteiseeen tyyliin niin paljon kuin alue antaa myöden. Pasille isot kiitokset moitteettomasta ja kiitellystä Zetor-kuljetuskärry ajosta. Myös järjestäjille kiitos mukavasta ja aurinkoisesta tapahtumasta.

Mennään Zetoreilla Peräseinäjoen markkinoille 09.08.2014. Kokoonnutaan liikenneympyrän lähellä olevalle Nesteelle viimeistään klo. 10.30 ja lähdetään markkinapaikalle klo.11.00. Myydään Zetor-arpoja , annetaan kyydityksiä ja esitellään Zetoreita.

Kiitokset kaikille jotka osallistuitte Kauhajoella Speedwaypuistossa ensimmäiseen Zetor-speedwayhin. 7 henkilöä Zetoreineen saivat näyttää suurelle yleisölle kuinka Zetor toimii ovaaliradalla. Yleisö tuntui olevan hyvin mukana näytöksessä ja kamerat otettiin esille ja kuvattiin ahkerasti radalla olevia. Hyvinhän Zetorit siellä kulkivat ja katsojat saivat nähdä ja kuulla Zetorin mahtavan äänen ja menon... Kiitokset järjestäjille että saimme olla mukana tässä tapahtumassa 02.08.2014. Kiitos!

Huom! Te jäsenet jotka menette Sauna-ajoihin Teuvalle Parraan. Järjestäjät toivovat että Zetor-arpoja EI myydä tapahtuma-alueella. Siispä kunnioitamme heitä ja heidän toiveitaan ja pidättäydymme arpamyynnistä siellä. Kaikki ovat kuitenkin erittäin tervetulleita heidän tapahtumaansa!

Saunakökkä to.17.07.2014 klo.18.00 T.Hautaluomalla.

Kiitos kaikille jotka osallistuivat Karijoen tapahtumaan, osa tuli autoillaan suoraan paikalle ja neljällä ajoneuvolla ajettiin yhdessä paikalle. Tapahtuma on paisunut aika suureksi vuosi vuodelta. Nähtävää oli laidasta laitaan. Sää oli suosiollinen ollen pilvinen ja sopivan lämmin. Karijokisilla tuntuu suhteet "yläkertaan" olevan erittäin lämpimät ja hyvät. Zetor-arvatkin tekivät hyvin kauppansa. Kiitämme karijokisia tapahtuman järjestäjiä onnistuneesta päivästä.

Mennään Zetoreilla ym. vanhoilla ajoneuvoilla Karijoelle Rompe-päivätapahtumaan 12.07.2014. Lähtö S-Market Valtin pihasta klo. 10.30. Säävaraus kopittomille. Ilmoittautumiset 0405164435/Heikki. Tervetuloa mukaan!

Kerhomme kiittää Tuurin kyläkauppaa ja Vesa Keskistä sekä Anttia ja Erkkiä ym. Miljoona-Zetor 2014 (28.06.14) tapahtumaan osallistuneita henkilöitä mahtavasta taitoajokilpailusta kyläkaupan alueella. Tapahtuma oli onnistunut kaikin puolin ja sääkin oli erittäin suosiollinen. Myös Veikko ansaitsee suuret kiitoksesta uutterasta työstä Zetor-kuljetuskärryn parissa.Nähtävää oli todella paljon.Tarjoushaukka Jorma Sepponen esitteli traktorimies taitojaan hyvällä menestyksellä. Myös Jane ja Vesa Keskinen kumpakin näyttivät että heiltä luonnistuu Zetorilla ajo!

Huom! 05.07.2014. Oulaisiin suunniteltu retki on peruttu vähäisen osallistujamäärän takia.

Miljoona-Zetor Tuurissa Keskisen kyläkaupalla la.28.06.2014. Paikalle klo. 10.00 mennessä. Tällä kertaa kyseessä on ajotaitokilpailu. Leirintäalue on käytössä pe. päivästä su. päivään. Tiedustelut Erkki Niemistöltä 0407495594. Kaikki ovat tervetulleita!

Zetorinki toivottaa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen oikein hyvää ja rauhallista juhannusta 2014!

Kiitokset kaikille osallistujille, toimitsijoille ja yleisölle 07.06.2014 Kurikassa olleen Z1-MM kisan johdosta. Kaikki meni hyvin ja sääkin oli suosiollinen. Jälleen Erkki oli huolehtinut mahtavia arpajais-palkintoja Zetor-kisaan osallistuneille. Myös ainakin Jurvan Sanomat (11.06.14) ja Kurikka-lehti (12.6.14) olivat huomioineet tapahtumamme ja tehneet hienot jutut kisoistamme. KIITOS!

Vielä sopii Ruotsin retkelle joka on 22.08-25.08.2014. Ilmoittaumiset/tiedustelut Erkki Niemistö 0407495594 tai Heikki Korpi 0405164435

Zetorpuiston valmistelukökkä kisoja varten pe. 06.06.2014. klo 18.00 alkaen.Kaikki mukaan!

Saunakökkää ei ole ke. 04.06.2014.

Kiitokset kaikille Vapputapahtumiin osallistuneille. Kävijöitä oli runsaasti koleasta säästä huolimatta. Arpojen myyntikin saatiin hyvään alkuun. Tästä on hyvä jatkaa.

Mennään Zetoreilla Kurikan Vapputori tapahtumaan to.01.05.2014 klo 11.30.Tapahtuma kestää noin klo 14.00 asti. Myydään arpoja, esitellään Zetoreita ja mahdollisuus uusille myyjille saada listoja myytäväksi. Kaikki jäsenet ovat tervetulleita.

Huom, jos olet liittynyt tänä vuonna jäseneksi ilmoitathan puhelinnumerosi. Useimmat tiedotukset hoidetaan jäsenille tekstiviestillä.

Zetorinki toivottaa jäsenilleen Hyvää Pääsiäistä!

Zetor-arpa listat 2014 ovat valmistuneet ja valmiina myyntiin. Myyntiaika alkaa vapulta eli 01.05.2014. Myyntialueena on nyt Pohjanmaan poliisilaitoksen alue. Arpalistoja voi tiedustella numerosta 0405164435/Heikki. Toivomme että mahdollisimman moni ottaisi ainakin yhden listan myyntiin. Jokaisen jäsenen tuki yhteiselle asialle on tärkeä.

Kausi on lähtenyt käyntiin osittain uudistetulla hallituksen kokoonpanolla. Jäsenmaksut on postitettu ja  jos et ole saanut jäsenmaksusta laskua tai haluat liittyä jäseneksi, ota yhteyttä  johonkin hallituksen jäseneen tai sihteeriin. (jäsenmaksua ei ole postitettu jos on ollut maksamatta 2 vuoden ajan).

Kerhomme vuosikokous 12.03.2014.klo 18.00 POP-Pankin tiloissa Kurikassa.Käsitellään vuosikokoukselle kuuluvat asiat.Kaikki jäsenet ovat tervetulleita.

Zetorinki toivottaa jäsenilleen ja yhteistyökumppaneilleen HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2014.

Vesele Vanoce a stastny novy rok 2014  preje Zetorinki.

Kerhomme kiittää veljeämme Heikki Salmista Tuorilasta, hänen 07.12.2013. järjestämästä pikkujoulusta syksyn 2013 Myllärit-tapahtumassa mukana olleille.

Kiitämme pikkujouluun osallistuneita. Vietimme yhdessä erittäin mukavan illan.

Juhlaan saapui noin 60 henkilöä."Tinki"juonti tapahtuman varmoin ottein, ainut ongelma on kun ei tiedä onko hänen juttunsa totta vai valetta.Tilaisuudessa Esko "Tinki" Kohtanen palkittiin ansiokkaasta toiminnasta kerhomme hyväksi Zetoringin pöytästandardilla.Hän on myös toiminut ensimmäisenä puheenjohtajana kerhossamme.

Päivi, Anssi ja Erkki olivat jälleen huolehtineet paljon tavaraa arpajaisiin, jotka illan mittaan arvottiin.
Suuret kiitokset kuuluvat jälleen heille.Päivi palkittiin uutterasta työstä arpamyynnissä kerhomme hyväksi Zetormerkillä "kultaisin" lehvin pj:n toimesta.Myös Anssi ja Kossu saivat erikoiskoira palkinnon.

Viinaneuvos Veli-Matti järjesti suositun piirauksen.Osallistujista mainittakoon Ms. Seinäjoki, Mr.Sauna (edustaa Panttilan hauli ja plötkäpyssyseuraa tyylistä päätellen),Joo.Joo-mies (hänellä oli lieviä vaikeuksia olla piirausasennossa, liekö lakeerikengillä osuutensa asiaan) . Mr.Zetor, Viinaneuvos , Moottorilapiolahti ja Luovankylän jousimetsästäjien edustaja, Kataja ja karvanaru ry.stä Kaa Jintti.Pisimmän korren veti Moottorilapiolahti ja toiseksi tuli Viinaneuvos.Onkin saatu kuulla että on salaa harjoiteltu yön pimeinä tunteina Kyläkaupan piha-alueella. Kahden euron kolikkoja on löydetty runsaasti lumipenkoista aamuisin kertovat useat silminnäkijät.Myös Santavuoren alueelta on löydetty vanhasta heinähangon varresta sorvattuja kolikoita (sekä puoliksi syötyjä omenoita) kertovat tien auraajat ja koirien kuljettajat.

Tarjoilu oli hyvin järjestetty ja riittävä.

Sinooli-Samppa oli ainut joka kahden väkevän miehen voimin kannettiin autoon pikkutunneilla, joka myönteisenä asiana merkille laitettakoon.

Eli vielä kerran kiitokset kaikille osallistujille.

Kerhomme pikkujoulu la. 30.11.2013 klo. 18.00 alkaen Kärrymiehessä Kurikassa.

Ilmoittautumiset viimeistään 22.11.2013 mennessä numeroon 0405164435.

Omavastuu 10  euroa/henkilö.Muistattehan että jäsenmaksu pitää olla suoritettuna jos aikoo osallistua

pikkujouluun.Tervetuloa.

Huomatkaa yläpalkissa uutena osiona Zetor-sauna.

Iisakin saunonta jää ensi kevääseen, sopivan paikan puutteen  sekä säiden jäähtymisen

vuoksi.Siispä odotellaan.

"Iisakki" saunamme koesaunonta on vielä tekemättä, sopiva paikka on vielä hakusessa.

Tapanilta ja Veli-Matilta voi kuitenkin kysellä ensitunnelmia.:)

Huomio! Kerhomme etsii ensi vuodeksi arpajaispalkintozetoria,jos sinulla on kunnostettu , hinta

ja laatu kohdallaan , niin tarjoa sitä kerhollemme 040-5164435/Heikki

HUOM! Saunakökkää ei toistaiseksi ole.Sauna on nyt löylyvalmis.Suunnitellaan seuraavaksi missä

ja milloin ensilöylyt otetaan.

Kiitämme kaikkia Riihimäen Rauta ja Petrooli tapahtumaan osallistuneita.

Matkaan lähti 40 henkilöä,viime hetken peruutuksia tuli hiukan enemmän kuin tavallisesti on ollut.

Retkemme sujui erittäin hyvässä hengessä.Jälleen sääkin näytti meille parhaat puolensa.

Päivi ja Anssi järjestivät hienot arpajaiset linja-autossa,olivat kovan vaivan nähneet arpajaispalkinnoista,

mukana olleet kiitollisin mielin heitä muistavat.Tapahtumapaikalla oli myöskin paljon nähtävää ja

Ruonansuukin oli tilaisuudessa esiintymässä, imitoitavat äänet ei tältä kaverilta tunnu aivan heti loppuvan.

Jäsenemme tekivät löytöjä rompetorilta,Luovankyläänkin lähti erittäin suuri peilikuorma ja paitoja

koko kylälle.Ilmajoen "makkaramestarit" ostivat melkein kaikki kojut tyhjiksi, vaikka jotkut jäsenemme

yrittivät heitä "toppuutella".

Kerhomme on järjestämässä retkeä Riihimäelle Rauta ja Petrooli tapahtumaan 14.09.2013.

Ennakkoilmoittautumiset 040 516 4435 tekstiviestillä tai soittamalla. Mukaan sopii noin 50 henkilöä.

Tällä hetkellä ilmoittautuneita 41 henkilöä.(09.09.2013)

HUOMIO! Enää ei mahdu,kaikki paikat varattu.(11.09.2013)

Aikataulu: Ilmajoki,Latva-Hoppala 06.40,Kurikka Tori 07.00,Jalasjärvi, Neste 07.20.

Zetor-arpajaiset on pidetty ja voittajat ovat selvinneet.Tiedot em. AJANKOHTAISTA osiossa.

Todella iloisiiin voittajiin oli hienoa ottaa yhteyttä ja yhtyä heidän iloonsa.

Kiitämme kaikkia arpojen myyjiä hyvin menneestä työstä ja tietenkin myös arpojen ostajia.

Kiitokset kaikille Jokipiin markkinoille osallistuneille.Zetorarpoja meni todella paljon kaupan.

Maalaismarkkinat olivat erittäin monipuoliset, jokaiselle löytyi jotain kiinnostavaa.

Jälleen sää suosi tapahtumaa , ollen aurinkoinen ja tyven.

Jäsenemme Erkki Ja Lauri pitivät juhlalliset avajaiset kauniilla kotimuseollaan.Tästä hienosta

tapahtumasta jossa saimme olla mukana, me heitä ystävinä kiitämme.

 

Mennään Jokipiin Maalaismarkkinoille 31.08.2013.klo 10-16.

Myydään Zetorarpoja ja järjestetään Zetorkyydityksiä.Alueella paljon nähtävää ja koettavaa.

Ja tietenkin myös jäseniemme Erkin ja Laurin kotimuseon avajaiset.

Toivomme paljon kävijöitä tapahtumaan.

Kiitos Kurikan markkinoilla mukana olleille, arpamyyjille ja kyyditsijöille.Perjantaina oli kaunis päivä,

mutta lauantaina sää oli hyvinkin kostea ja kolea ja se näkyi selvästi kävijämäärissä.Perinteisestihän

Kurikan markkinoilla on ollut väkeä melkein tungokseen asti ja erilaisia myyntikojuja melkoinen

määrä.Kerhomme jäsenten markkinoilta ostetuksi hittituotteeksi muodostui flanellipaita.

Tämän ostovyöryn aloitti jäsenemme Kari.Kiitokset myös markkinoiden järjestäjätahoille.

 

Mennään Kurikan markkinoille 16 ja 17.08.2013.Myydään Zetorarpoja ja fanituotteita ja

annetaan kärrykyydityksiä.Tervetuloa.

Kiitämme kaikkia Peräseinäjoen markkinoilla mukana olleita.Zetoreilla oli tullut 8 henkilöä.

Jälleen Veikko antoi hyvää kyytiä Zetorillaan ja arpojakin myytiin.Tehomyyjäksi osoittautui jäsenemme

Ari, liekö ollut Laurin opissa.Eräs maamme johtohenkilöistä sai Raunolta kyydin Zetorillaan ja kyyti kuului

olleen parempaa kuin  huipputason Audissa!

Kiitokset myös markkinoiden järjestelijöille.Olivat hyvin onnistuneet ja ohjelma monipuolista.

Mennään Zetoreilla Peräseinäjoen markkinoille 10.08.2013.Kokoonnutaan Peräseinäjoen Nesteelle

(liikenneympyrän vieressä) viimeistään klo. 10.30.Zetorien saapuminen markkinapaikalle

klo. 11.05.Myydään Zetorarpoja ja annetaan kärrykyydityksiä.Kaikki ovat tervetulleita.

Raahessa la. 10.8 klo 11.00 alkaen Zetortapahtuma.mm.kiihdytyskisat, kierrokset kaikissa

sarjoissa 2500rpm. Mittaukset klo 10.00-10.45. Paikkana Hummastinvaaran ravirata.

Lisätietoa M.Laurila 0500-385570    www.raahenseudunzetoristit.fi

Joroisissa Jari-Pekan Zetor-ajot ja rompemarkkinat Jari-Pekan liikenneaseman pihassa.

La.24.8.2013  klo.10.00-15.00.

Kilpailumatkana n.100m asfalttirata. 15.8.2013 mennesssä ennakkoon ilmoittautuneille ruokailu

ja matkakorvausta polttoaineena erillisen taulukon mukaan.

Ilmoittautumiset Joroisten Moottorikerholle 044-7775158

Lisätietoja myös Savon Zetoristien Timo Mustoselta 040-4118146

Kiitokset Kurikan Botniaringin tapahtumaan osallistuneille.Kisat olivat vauhdikkaat.

Zetorkyyditys oli suosittu, ihmiset saivat tuntea Zetorin voiman ja mahtavan äänen.

Melkein kaikki olivat ensimmäistä kertaa kyydissä ja hymy oli herkässä.

Arpojakin meni kaupan ja useasti Zetor ja Veikko saivat olla filmitähtinä.

Moni katsoikin rata-ajon sijaan Zetorin vahvaa menoa.

La. 20.7 ja su. 21.7 Kurikan Botniaringillä Kurikka Race Weekend tapahtuma.

Zetorinki järjestää yleisökyyditystä paikalla. Saamme myydä Zetor-arpoja pysäkeillä.

Eli jotka ehtii kera Zetorin paikalle, tervetuloa. Lisätiedot Lustilan Veikolta (0400669189)

tai Heikki Korvelta. (0405164435)

Kiitokset Karijoen tapahtumaan osallistuneille. Mukaan lähdettiin kahdeksan traktorin voimin,

sekä yhdellä museokuorma-autolla ja joitain jäseniä oli tullut autoillaan.

Vastaanotto oli hyvä ja tapahtuma onnistunut josta kiitämme järjestelijöitä ja kävijöitä.

Muutama jäsen päätti vielä käydä testaamassa Zetorinsa kyvyt

paluumatkalla kotiinpäin Puskankylän laavulla. Todettiin kuinka hyvin Zetor nousee mäkeä ja

nousihan se paremmin kuin ajateltiin.

La.13.07.2013 olisi rompepäivä yms. Karijoella.Voitaisiin käydä Zetoreilla paikalla jos intoa riittää.

Lähtö Kauhajoelta S-Market valtin pihasta klo 10.30. (säävaraus)

Ilmoita mahd. tulostasi 040-5164435

Vielä on tilaa usealle zetoristille :)

Kiitokset Oulaisten retkeen osallistuneille. Mukana oli 40 henkilöä.

Säätila suosi tapahtumaa ja muutenkin kaikki meni hyvin.

Iloisia kasvoja näkyi, jotkut tekivät hyviä hankintoja joista mainittakoon Elvis-kello, pikkuautoja ja olipa joku saanut grillinkin muun hyvän päälle kaupantekijäistä.

Osa tyytyi katselemaan vain maailman ihmeellisyyksiä. Kaiken kaikkiaan retki oli hyvin onnistunut.

Kiitokset kaikille Tuurin Zetortapahtumaan 29.06.2013 osallistuneille ja tietenkin Keskisen kyläkaupalle

Zetor vetokisan mahdollistamisesta. Puitteet kilpailuun olivat todella hyvät ja sääkin suosi.

Jälleen kerran kiitokset Erkki Niemistölle kilpailun erinomaisesta läpi viemisestä.

12 rohkeaa Zetormiestä näyttivät mihin Zetor kykenee ja yleisö sai todistaa tapahtumaa.

Tosin kaivuria lavetilla Zetor ei hyväksynyt vetämään.


Kerhomme järjestää retken Oulaisiin Wanhan Woiman päiville

la. 06.07.2013. Mukaan mahtuu noin 45 henkilöä.

Ilmoittautumiset:040 516 4435  mieluiten tekstiviestillä, toki voi soittaakin.

Lähtö Jalasjärvi Neste 6.30, Jokipii vanhatie 6.35, Luovankylä 6.45,

Kurikka tori 7.00, Tuiskula kylät. 7.10,

Koskenkorva Shell 7.20, Ilmajoki meijeri 7.25, Ilmajoki rata 7.30,

Kuljetuksesta omavastuu 10 euroa, kerätään linja-autossa,

muut kulut itse maksaen. (esim. sisäänpääsyliput,kahvit ruoat)

Muutama paikka vielä vapaana linja-autossa.

Ajankohtaista osiossa linkki kesän Zetor 25  kiihdytyskisa videoon.

Jos jollakulla vielä hyviä kuvia kisatapahtumasta,lähettäkää ne pj.n sähköpostiin,

saadaan nekin tänne sivuillemme.

Suuret Kiitokset kaikille kiihdytyskisaan kilpailijoina ja toimitsijoina olleille 08.06.2013.

Kisat sujuivat hyvin, äänentoisto vain ei toiminut tällä kertaa teknisten ongelmien vuoksi.

Erkki Niemistölle myös erikoiskiitos mahtavista lisäarpajaispalkinnoista.

-Arpalistoja saatavana myyntiin, suositellaan ja toivotaan uusia myyjiä.