KIIHDYTYSKILPAILU 2005

"Zetorien Z-1 kiihdytyskisa ei ole todellakaan mitään tosikkojen hommaa. Ennätysyleisö, Zetorinki-kerhon arvion mukaan yli 2000 henkeä, nautti zetoristien riemukkaasta huumorista, reilusta kilpailuhengestä ja tietenkin zetorien ainutlaatuisesta metelöinnistä kolmannessa kiihdytyskisassa Kurikan zetoriareenalla."

Pohjalainen 19.6.2005

"Zetoreiden kolmannet kiihdytyskisat olivat selvästi suurin yleisömenestys tähän mennessä."

Kurikka-lehti 22.6.2005

Tämänvuotinen Zetorien kiihdytyskilpailu järjestettiin Kurikassa lauantaina 18. kesäkuuta. Tapahtumapaikka oli sama kuin edellisvuosinakin. Kilpailun ennätyk-
sellinen suosio lämmitti järjestäjien mieltä. Joidenkin arvioiden mukaan ihmisiä ilmaantui paikalle jopa yli 2000.

2005_1.jpg

Kilpailuun osallistui yhteensä 34 kuljettajaa. Tapahtuma onnistui erinomaisesti. Sää oli ihanteellinen ja tunnelma korkealla. Kisan voitti tänä vuonna toistamiseen vaasalainen Vesa Aakko ja hänen mahtava tiiminsä. Aakon tiimi oli ideoinut kilpailua varten uuden salaisen aseen, vanhan tietokoneen Zetoriin. Sille eivät muut mahtaneet mitään. Ensi vuodeksi on muillakin suunnitteilla jotain vastaavaa.

Uutuutena tapahtumassa oli köyden vetokisa. Kurikkalainen 17-miehinen voimisteluseura Kunnon Koheltajat olivat haastaneet Zetorin vetokisaan. Miehet näyttivät valtavat voimansa, mutta eivät mahtaneet Zetorille mitään, Zetori vei miehet mennessään. Kisojen päätteeksi myytiin huutokaupalla kaksi käyntikuntoista Zetoria. Ensimmäisen hinta nousi 1350 ja toisen 2150 euroon.

Mikä tärkeintä, pahemmilta haavereilta vältyttiin. Ensi vuodeksi suunnitellaan taas jotain uutta. Zetorinki-kerho haluaa lausua vilpittömät kiitokset sponsoreille, yleisölle ja kaikille, jotka olivat mukana erilaisissa tehtävissä. Kiitokset myös aktiivisille jäsenille rehdistä ja hulvattomasta osallistumisesta.

Valokuvia kilpailutapahtumasta

2005_2.jpg2005_3.jpg

2005_4.jpg2005_5.jpg

2005_6.jpg2005_7.jpg

2005_8.jpg2005_9.jpg

2005_10.jpg2005_11.jpg

2005_12.jpg2005_13.jpg

2005_14.jpg2005_15.jpg

2005_16.jpg2005_17.jpg

2005_18.jpg2005_19.jpg

2005_20.jpg2005_21.jpg

2005_22.jpg2005_23.jpg

2005_24.jpg2005_25.jpg

2005_26.jpg2005_27.jpg

2005_28.jpg

2005_29.jpg2005_30.jpg

2005_31.jpg2005_32.jpg

2005_33.jpg2005_34.jpg

2005_35.jpg2005_37.jpg

2005_38.jpg2005_36.jpg

2005_39.jpg2005_40.jpg

2005_41.jpg2005_42.jpg

2005_43.jpg2005_44.jpg

2005_45.jpg2005_46.jpg

2005_47.jpg2005_48.jpg

2005_49.jpg2005_50.jpg

2005_51.jpg2005_52.jpg

2005_54.jpg2005_55.jpg

2005_56.jpg